Kai sitä on tullut aikuistuttua, kun parasta joulussa ei ole enää lahjojen saaminen. En ole moneen vuoteen toivonut mitään, mutta aina paketteja kuitenkin tulee. Yleensä parhaat on niitä yksinkertaisimpia ja käytännöllisimpiä. Joku kertoi kuinka ihanaa on saada lahjaksi vessapaperia ja tiskiainetta. Tässä kivoimmat mitä sain jouluna, toki olen kiitollinen kaikista saamistani lahjoista. 🙂
Kalenteri oli ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa, mutta päätin odottaa joulun yli, koska joskus aiemminkin olen saanut pukilta kalentereita. En tiedä kuka kyseisen kalenterin osti ja mistä, mutta se on ihana. Paperikalenterit on niin paljon kivempia kuin joku kännykän outlook- tai google-kalenteri. Tykkään erityisesti myös kirjanmerkkinauhoista, sivujen taittelu ja repiminen saa kalenterin näyttämään epäsiistiltä.
Kalevala Korun pore-käsikoru oli toinen ehdoton suosikki. En korvakoruja lukuunottamatta oikeastaan käytä koruja, mutta tää oli niin kaunis että olen pitänyt sitä joka päivä.
Koru on yksinkertainen ja kirkas helmi sopii kaikkien värien kanssa yhteen, joten se on helppo yhdistää vaatteisiin ja muihin asusteisiin.


